Esittely    Uutiset    Musiikki    Kuvat    Videot    Keikat    Projektit    Yhteystiedot    Linkit                                  

HC - äänitykset



C -nimeä kantavalle levylle eivät mahtuneet kaikki sille alunperin kaavaillut sävellykset. Nämä todettiin C-levyn yleiseen linjaan sopimattomiksi. Koska sävellyksiä oli jo useita ja niiden työstö oli jo edennyt tarpeeksi pitkälle, ne päätettiin nostaa aktiiviseen tuotantoon C-levyn rinnalla.


Virallista päivämäärää HC-levyn julkaisulle ei vielä aseteta. Optimitilanteessa julkaisu saadaan valmiiksi heti C-levyn jälkimainingeissa.


There - äänitykset



Vuosien varrella Nurkostam-sävellysarkistoihin on kerääntynyt koko joukko Beatles-henkisiä sävellyksiä. Kyseisiä sävellyksiä on tarkoitus kerätä kokoon ja julkaista pois kummittelemasta. Single-lohkaisutkin ovat mahdollisia näiden teosten kanssa.


Työnimeä There kantava levy tullaan äänittämään korkeintaan kahdeksalla raidalla, koska kelanauhurilla ei ole enempää tilaa.


Aikaa levynjulkaisuun:

Ilmoitetaan myöhemmin

Aikaa levynjulkaisuun:

Ilmoitetaan myöhemmin

Ensimmäisen suurteoksen äänitykset



III of Dreamers -levylle kaavailtiin aikanaan yhtä niin sanottua suurteosta, joka pystyy asettumaan muiden suurteosten ja suurtekijöiden kanssa samaan pöytään ja keskustelemaan asioista ilman 80-luvun pahoja sivujuonenkäänteitä. Tämän teoksen runko sävellettiin ilmeisesti puoliväliin saakka. Tuolla kohden Janne Tamminen totesi:


”Biisi kestää joko 23 minuuttia tai 46 minuuttia.”


Moninaisten aikataulukiireiden takia tätä teosta ei kyetty liittämään III of Dreamers -levylle, vaan se jäi odottamaan parempaa julkaisuaikaa. Anon otti tuolloin levyn päättävän teoksen paikan.




Aikaa levynjulkaisuun:

Ilmoitetaan myöhemmin

FIN      ENG

Monikanavaäänijulkaisut



Kaikista kolmesta tähän mennessä julkaistuista Nurkostam levyistä, XIII, III of Dreamers ja C, tullaan tekemään monikanavaäänimiksaukset. Näiden julkaisujen formaattia ei olla vielä päätetty. Kanavamäärä liikkuu kuitenkin 5.1 ja 7.2 välillä.






Aikaa ensijulkaisuun:

Ilmoitetaan myöhemmin

C - äänitykset



C -nimeä kantavan levyn äänitykset ovat jälleen vauhdissa. Levylle tulee mahtumaan 7-8 sävellystä. Alkuperäisestä suunnitelmasta on poikettu hieman ja tämä muutos jättää muutamia sävellyksiä levyn ulkopuolelle. Nämä sävellykset julkaistaan mahdollisimman pian omana kokonaisuutenaan muutaman lisäsävellyksen kera.



Pitkän ja väsyttävän III of Dreamers -projektin jälkeen Nurkostam hengähtää hieman. C -levy onkin helpommin lähestyttävää musiikkia sekä tekijöille että kuulijoille.


Projekti valmis. Julkaistu 28.11.2009

Tampereen paloasema -dokumentin musiikki



Nurkostam työstää Tampereen paloasemasta kertovan dokumentin uusintajulkaisuun uuden musiikkiraidan. Dokumentin kesto on n.30 minuuttia. Musiikki on teoksessa läsnä koko ajan. Alkuperäisessä dokumentissa soi taustalla Piirpauken musiikki. Uusi musiikki tullaan säveltämään vastaavassa hengessä.


Ääniraita julkaistaan omana kokonaisuutenaan sen valmistuttua.


Projekti hyvin lähellä valmistumista. Ensimmäinen julkaistu raita löytyy Musiikki-osiosta. (End Title)